Tänään koitti elämäni jatko-osan prologin (joksi näköjään näin runollisesti olen päättänyt tätä hoitojaksoa kutsua) odotettu ja pelätty puoliväli. Se tarkoitti sitä että hoidon jälkeen astelin stressaantuneena lääkärin luokse kuulemaan välituomiota hoitojen edistymisestä. Onneksi kaikki näyttäisi sujuvan suunnitelmien mukaan, eikä hoitoihin ole tällä hetkellä tarpeen tehdä muutoksia. Näin ollen hoitokertoja on nyt jäljellä 5+10, eli viikko vielä koko keskushermoston sädetystä ja sitten kaksi viikkoa pään alueen 'boosteria'. Vapaudut sädehoitovankilasta -päivä on siis näillä näkymin 7.1.!
Nyt kun hoitojen aloituksesta on kulunut kolme viikkoa, kaikennäköiset sivuoireet alkavat olla havaittavissa. Itselleni eivät erilaiset syöpähoidot ja niiden sisältö olleet mitenkään tuttu asia etukäteen, joten ajattelin sädehoitojen osalta jakaa mietteitäni myös teille. Ensimmäinen ja ikävin sivuoire on tuo kuuluisa pahoinvointi, joka johtuu siitä että hoito turvottaa kudoksia. Pään alueen kudokset eivät kuitenkaan pääse kallon takia turpoamaan samalla tavalla kuin muut kehon kudokset. Tätä hoidetaan kortisoni- ja pahoinvointilääkityksellä, ja ihan hyvänä olenkin saanut niillä olon pidettyä. Kortisonin tuloksena kasvot ovat pyöristyneet (ilmiötä kutsutaan 'kuukasvoiksi'), ja pahemmanlaatuinen myöhäismurrosikä iskee päälle. Se miltä joskus teininä säästyin, näyttää nyt ottavan valtaa. Hoitojen seurauksena taas iho ohenee ja kuivuu aivan koppuraksi, ja jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen sain ohjeen alkaa rasvata itseäni kokonaisvaltaisesti Bepanthenilla. Tämäpä vasta kombinaatio, koska sehän sitten tarkoittaa sitä että kortisoninäppylät eivät parane ollenkaan.
Kaikki nopeasti uusiutuvat solut menevät lepotilaan, joten tukan lähtö on se eniten sopeutumista vaativa sivuvaikutus. Kyllä tuli itku kun maanantaina ennen suihkuun menoa harjasin päätä ja hiukset putosivat yhtenä isona tupeena lavuaariin. Katselin peilikuvaani ja mietin että olenko tuo muka minä. Että nytkö sitten todella näytän pieneltä syöpäpotilaalta. Illalla kuitenkin ihana terapeuttini sai tämänkin ajatuksen kääntymään päässäni oikein päin; hiustenlähtöhän johtuu nimen omaan saamastani hoidosta, ei itse taudista. Eli se tarkoittaa että hoidot toimivat, ja hiustenlähtöhän on väliaikaista. Jännittyneenä odotan minkä väriset ja mihin suuntaan taipuvat hiukset päästäni alkavat kolmen viikon päästä puskea. Olen nimittäin kuullut että ne saattavat olla aivan erilaiset kuin lähtötilanteessa, mutta yleensä tukka kasvaa takaisin tuuheana ja todella hyväkuntoisena.
Ensi kesänä on kuulemma myös turha haaveilla kunnon rusketuksesta koska iho on nyt niin kovalla koetuksella. Mutta onneksi väriä saa purkista! Ja turvallisempaakin se on. Silmien takaosan säteilyttäminen aiheuttaa jonkin verran arkuutta, ja myös äänihuulet tuntuvat olevan koetuksella. Ääni kuulostaa hypänneen oktaavin korkeammalle ja väsyy helposti. Kurkku tuntuu myös usein hoitojen jälkeen kuumottavalta, mutta tätä hoidan popsimalla kylmiä marjoja, jääpaloja sekä mehujäitä.
Huomenna olen menossa moikkaamaan ihania Hartwallin työkavereita, joita onkin ollut jo ikävä! Kodinhengettärenä leivoin heille omenapiirakkaa iltapäiväkahveja varten. Lauantaina suuntaamme perheen kanssa Ylioppilaskunnan laulajien perinteiseen joulukonserttiin Johanneksen kirkkoon, ja siitä jatkan vielä ystäväni valmistujaisiin. Tiistaina kävin ostamassa itselleni uuden tukan H. Kuokkasen peruukkiliikkeestä, joka on palvellut Helsingissä jo vuodesta 1921 ja tekee peruukkeja muun muassa kansallisteatteriin. Peruukki sovitettiin ja ommeltiin pään malliin odottaessa, ja liikkeen oma kampaaja stailasi peruukin toiveideni mukaan. Halusin vaaleat pitkät hiukset jotta olo tuntuisi peruukissa mahdollisimman mukavalta ja identiteetti omalta. Hiusraja ja jakaus näyttävät todella luonnollisilta, ja jakauksen paikkaa on mahdollista vaihtaa oman toiveen mukaan. Näin ollen olen oikein tyytyväinen uuteen tukkaan! Pikkuveljeni Janne kokeili peruukkia ja totesi että "jaahas, tältäkö siis tuntuu olla nainen?!" Heh hee, vielä muutama vuosi niin poika oppii kyllä että meissä naisissa taitaa olla muutakin kestettävää kuin pitkä tukka..
-
Puolivälin Superwoman
Nyt kun hoitojen aloituksesta on kulunut kolme viikkoa, kaikennäköiset sivuoireet alkavat olla havaittavissa. Itselleni eivät erilaiset syöpähoidot ja niiden sisältö olleet mitenkään tuttu asia etukäteen, joten ajattelin sädehoitojen osalta jakaa mietteitäni myös teille. Ensimmäinen ja ikävin sivuoire on tuo kuuluisa pahoinvointi, joka johtuu siitä että hoito turvottaa kudoksia. Pään alueen kudokset eivät kuitenkaan pääse kallon takia turpoamaan samalla tavalla kuin muut kehon kudokset. Tätä hoidetaan kortisoni- ja pahoinvointilääkityksellä, ja ihan hyvänä olenkin saanut niillä olon pidettyä. Kortisonin tuloksena kasvot ovat pyöristyneet (ilmiötä kutsutaan 'kuukasvoiksi'), ja pahemmanlaatuinen myöhäismurrosikä iskee päälle. Se miltä joskus teininä säästyin, näyttää nyt ottavan valtaa. Hoitojen seurauksena taas iho ohenee ja kuivuu aivan koppuraksi, ja jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen sain ohjeen alkaa rasvata itseäni kokonaisvaltaisesti Bepanthenilla. Tämäpä vasta kombinaatio, koska sehän sitten tarkoittaa sitä että kortisoninäppylät eivät parane ollenkaan.
Kaikki nopeasti uusiutuvat solut menevät lepotilaan, joten tukan lähtö on se eniten sopeutumista vaativa sivuvaikutus. Kyllä tuli itku kun maanantaina ennen suihkuun menoa harjasin päätä ja hiukset putosivat yhtenä isona tupeena lavuaariin. Katselin peilikuvaani ja mietin että olenko tuo muka minä. Että nytkö sitten todella näytän pieneltä syöpäpotilaalta. Illalla kuitenkin ihana terapeuttini sai tämänkin ajatuksen kääntymään päässäni oikein päin; hiustenlähtöhän johtuu nimen omaan saamastani hoidosta, ei itse taudista. Eli se tarkoittaa että hoidot toimivat, ja hiustenlähtöhän on väliaikaista. Jännittyneenä odotan minkä väriset ja mihin suuntaan taipuvat hiukset päästäni alkavat kolmen viikon päästä puskea. Olen nimittäin kuullut että ne saattavat olla aivan erilaiset kuin lähtötilanteessa, mutta yleensä tukka kasvaa takaisin tuuheana ja todella hyväkuntoisena.
Ensi kesänä on kuulemma myös turha haaveilla kunnon rusketuksesta koska iho on nyt niin kovalla koetuksella. Mutta onneksi väriä saa purkista! Ja turvallisempaakin se on. Silmien takaosan säteilyttäminen aiheuttaa jonkin verran arkuutta, ja myös äänihuulet tuntuvat olevan koetuksella. Ääni kuulostaa hypänneen oktaavin korkeammalle ja väsyy helposti. Kurkku tuntuu myös usein hoitojen jälkeen kuumottavalta, mutta tätä hoidan popsimalla kylmiä marjoja, jääpaloja sekä mehujäitä.
Huomenna olen menossa moikkaamaan ihania Hartwallin työkavereita, joita onkin ollut jo ikävä! Kodinhengettärenä leivoin heille omenapiirakkaa iltapäiväkahveja varten. Lauantaina suuntaamme perheen kanssa Ylioppilaskunnan laulajien perinteiseen joulukonserttiin Johanneksen kirkkoon, ja siitä jatkan vielä ystäväni valmistujaisiin. Tiistaina kävin ostamassa itselleni uuden tukan H. Kuokkasen peruukkiliikkeestä, joka on palvellut Helsingissä jo vuodesta 1921 ja tekee peruukkeja muun muassa kansallisteatteriin. Peruukki sovitettiin ja ommeltiin pään malliin odottaessa, ja liikkeen oma kampaaja stailasi peruukin toiveideni mukaan. Halusin vaaleat pitkät hiukset jotta olo tuntuisi peruukissa mahdollisimman mukavalta ja identiteetti omalta. Hiusraja ja jakaus näyttävät todella luonnollisilta, ja jakauksen paikkaa on mahdollista vaihtaa oman toiveen mukaan. Näin ollen olen oikein tyytyväinen uuteen tukkaan! Pikkuveljeni Janne kokeili peruukkia ja totesi että "jaahas, tältäkö siis tuntuu olla nainen?!" Heh hee, vielä muutama vuosi niin poika oppii kyllä että meissä naisissa taitaa olla muutakin kestettävää kuin pitkä tukka..
-
Puolivälin Superwoman
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti