tiistai 8. joulukuuta 2015

Kiitos ja anteeksi!

Hei ihanat!
Isot pahoittelut taas teille kaikille henkeä pidätellen päivitystä odottaneille! Olen kyllä lukenut kaikki huolestuneet kommenttinne ja blogin päivitys on ollut mielessä suunnilleen viimeiset kaksi kuukautta jatkuvasti..
Innostus blogin päivittämiseen on hieman hävinnyt johtuen siitä että olen jotenkin täysin apatisoitunut koko sairausasian suhteen. En jaksaisi ajatella koko asiaa, ja välillä fiilis on sellainen että aivan sama mikä lopputulos, ei jaksa kiinnostaa.. Elän elämääni ihan normaalisti, käyn töissä ja treenikärpänen on purrut kovaa. Monet hokevat että ”kun ei susta näy ollenkaan että sulla olis mitään sairautta, sä oot niin uskomattoman positiivinen ja teet ja menet”. Mutta välillä kyllä uuvuttaa. Tai en oikeastaan ole uupunut, vaan passivoitunut. Asenne joihinkin asioihin alkaa olla ’ääääihansama’ ja hienotkaan elämykset tai kokemukset eivät tunnu samalta. Kai tämä kaikki kuitenkin vie sen verran psyykkistä kapasiteettia että energiaa ei riitä kaikkeen muuhun niin kuin pitäisi. Osittain on myös tuntunut siltä että olen mieluummin ajattelematta asiaa niin aktiivisesti kun se muutenkin on mielessä, ja tätä blogia kirjoittamalla ajatustyötä joutuu tekemään. Älkää huolestuko, en siis mitenkään patoa asioita sisälle, käyn terapiassa joka viikko näitä puimassa. Niin, sekin vielä.
Tukka ei kasva Erivedgen takia ja peruukki alkaa ottaa aivoon. Mutta kun meikäläisen markkinointitoimenkuvaan kuuluu kaikenkarvaisten yhteistyökumppaneiden tapaaminen viikoittain, ei sitä oikein passaa ilman tukkaa mennä töihin. Haluan olla kuten kaikki muutkin, terve ja hyvinvoiva, enkä se sairas tyyppi. Ja miten sille edes uskaltaa luottaa bisneksensä kun sillä on syöpä, mitä jos se yhtäkkiä kupsahtaa tai väsyy eikä jaksa tehdä työtään kunnolla. Näitä asioita haluan tukan käytöllä välttää. Eivätkä meillä töissä enää kaikki tiedä edes sitä että sairauteni on uusinut, enkä halua sitä ympäriinsä toitottaakaan. Lähimmät työkaverit tietävät ja tukevat.
Enkä jaksa enää toivoa positiivisia uutisia, eikä niitä taaskaan tullut. Pari viikkoa sitten kuulin että uusi leikkaus odottaa joko vielä nyt joulukuussa tai sitten tammikuun puolella. Viimeiset PET-TT –kuvat uudella laitteella paljastivat aktiivisuutta kallossa leikkausalueella. Luussa siis. Aktiivisuus ei näkynyt samalla tavalla MRI:ssä ja TT:ssä. Mutta että jotain möhnää siellä taas on. Siitä pitäisi kuulemma ottaa näyte joka tapauksessa, koska tämä möhnä on vaihteeksi jotain vähän eri näköistä kuin muut luuston kasvaimet, joten koko hommeli poistetaan sitten saman tien. Erivedge näyttää sen sijaan jokseenkin toimivan selkärangan kasvaimiin, koska niissä näkyy luutumista.
Lääkärin mukaan tässä uudessa hengailijassa saattaa olla kyse joko leikkauksesta seuranneesta tulehdusmuutoksesta (meikäläisen tuurilla ei varmana), Erivedgeen vastustuskyvyn löytäneestä mutantista tai sitten jostain ihan uudesta tapauksesta. Jenkkejä on konsultoitu ja mielipide sieltäkin on että leikataan. Heilläkään ei ole tähän kohtaan ehdottaa minulle uusia hoitoja tai kliinisiä tutkimuksia. Ärsyttää jäädä taas sairaslomalle koska vuosi sitten töihin palatessani sain uuden homman ja olen siitä kovasti tykännyt.
Perjantaina huomasin taas miten pieneksi olen mennyt. Olimme äidin kanssa lokakuussa Dubaissa hermolomalla (oli ihanaa ja lämmintä ja ihanaa!), ja siellä bikineihin sonnustautuneena huomasin jalkojeni muuttuneen olemattomiksi tikuiksi. Perjantaina laitoin siskoni ylppäreihin päälle olkaimettoman mekon jota olen pitänyt viimeksi kaksi vuotta sitten juuri ennen sairastumista. Meinasi pudota päältä. Olen ruvennut lisäämään proteiinijauhetta puuroon ja smoothieihin ja ostanut apteekista sairauteen liittyvän vajaaravitsemuksen hoitoon tarkoitettuja korkeaenergisiä proteiinijuomia. Yritän muutenkin syödä riittävästi, mutta ero kahden vuoden takaiseen on silti vaa'allakin meikäläisen kokoon nähden huomattava, ja alkaa olla stressi tästä painosta.. Mutta vatsa reagoi nykyään herkemmin kaikkeen, ja jos syö liikaa kerralla, tulee ihan äkillinen totaali-oksennusreaktio. Sama tapahtuu myös jos tulee nälkä. Siinä välissä tasapainoilu on rankkaa, kun pitäisi syödä paljon muttei liikaa, muttei saisi tulla nälkäkään..
Mutta niin, kokonaisuudessaan minulla menee kait aikas hyvin. Elämä on jokseenkin normaalia ja se leikkaushan on oikeastaan positiivinen asia sikäli, että kasvusto pystytään poistamaan. Mitä se kasvusto sitten on ja mitä ihmeellisyyksiä sen jatkohoitaminen vaatii, sen näkee sitten..

Siitä treenikärpäsestä lisää ensi kerralla. ;) (Lupaan ettei ensi kerta ole puolen vuoden päästä!)
Tulipas hyppivää tekstiä kun yrittää kaiken kertoa..! Kiitos ja anteeksi!

t. Teräsnainen