TJ 29!

Viime yö tuli nukuttua levottomasti. Syynä oli kortisonin aiheuttaman valvomisen lisäksi myös jännitys tänään alkavista sädehoidoista, joiden suhteen en oikein tiennyt etukäteen mitä odottaa. Hyvissä ajoin ennen lähtöä douppasin itseni kipulääkkeillä ja rauhoittavilla ja hyppäsin taksiin. Ihana Milla-minion liittyi henkiseksi tueksi klinikalle.

Olin onnistunut pitämään viikko sitten suunnittelukuvauksissa maalatut kohdistusmerkinnät hyvin rivissä, ja hoito saatiin kohdistettua oikeille alueille suht näppärästi. Vatsani ja rintakehäni maalattiin jotta hoito on varmasti tarpeeksi täsmennettyä ja ettei turhia alueita sädetetä. Osa merkinnöistä tatuoitiin pieninä luomennäköisinä pisteinä, eli ne pysyvät minulla loppuelämän mikäli tauti joskus uusii.

Taudin uusiminen on viime aikoina herättänyt ajatuksia. Olen todella positiivinen sen suhteen että sädehoitojen jälkeen kaikki syöpäläiset on saatu hävitettyä, mutta tietysti sitä alkaa miettiä että mitä jos kymmenen-kahdenkymmenen vuoden päästä sama rumba on aloitettava alusta.. Mutta eihän elämää voi alkaa elää peläten jonkin taudin ilmestymistä, sitähän saattaa vaikka huomenna jäädä auton alle. Faktahan on se että me kaikki kuolemme joskus, eikä siinä ajatuksessa voi alkaa elää. Yleensä näitä ajatuksia terapeuttini mukaan alkaa käsitellä vasta kun omien vanhempien kuolema alkaa olla ajankohtainen, mutta minulla nyt sitten tämän asian prosessointi tapahtuu vähän nuoremmalla iällä. Se on kuitenkin varmasti todennäköistä että alan kiinnittää entistä enemmän huomiota terveellisiin elintapoihin, kuten liikuntaan ja auringonottoon, nyt kun on selvää että itsellä on taipumus ja riski sairastua. Lääkärit kyllä sanoivat että näin nuorella iällä sairastuessa en olisi voinut omilla elintavoilla vaikuttaa sairauden syntyyn, vaan sen alkuperää on erittäin hankala arvioida.

Takaisin sädehoitoon. Itse hoito ei ollut ollenkaan niin paha kokemus kuin olin pelännyt. Ensimmäisessä aallossa säteilytetään sekä pään että rinta- ja selkärangan alue mahdollisten päästä vaeltamaan lähteneiden karkulaisten nappaamiseksi. Minulle tehtiin tyhjiömuotti jossa makaan, vähän kuin pieni vene joka jatkuu olkapäistä lantiolle. Pahempi on kuitenkin pään muovinen maski, joka peittää koko kasvot sieraimia lukuunottamatta, ja joka pultataan vielä kiinni alustaan. Itse hoito tapahtuu pöydällä selällään maaten, ja kone liikkuu pöydän ympärillä. Hoito ei tunnu fyysisesti miltään, hoidettavat alueet kuvataan vuorotellen ja sitten säde hurisee muutaman sekunnin ajan kunkin alueen kohdalla. Niska ei kyllä pitänyt maskissa makaamisesta kun leikkaushaava on vielä kipeä, täytyy siis varautua huomiseen suuremmalla särkylääkeannoksella. Loppumetreillä meinasi iskeä klaustrofobia mutta päätin etten luovuta!

Hoitohenkilökunta on sama ensimmäisen 4 viikon jakson ajan, yhteensä hoitokertoja on 20+10. Hoitajat olivat ihania ja käynnistä jäi todella positiivinen mieli. Hoitajat eivät voi säteilyn takia olla samassa huoneessa kanssani hoidon aikana, mutta he kertoivat minulle jatkuvasti mikrofonin kautta mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Sain myös kuunnella musiikkia, ja listalta pärähti soimaan Jailhouse Rock. Mitä ilmeisimmin myös soittolistat oli kalibroitu vähän iäkkäämmille potilaille.. Muutaman biisin jälkeen hoitajat kuitenkin näyttivät päätelleen että Enrique Iglesias voisi olla enemmän makuuni, ja loppuhoidon soittolista koostuikin vain Enriquesta. Ei ihan putkeen mennyt kyllä sekään, huomenna ajattelin kysyä josko saisin tuoda tulevilla kerroilla omat musiikit..!

Hoidon jälkeen olen ollut todella väsynyt, tosin se taitaa johtua vähän liian kookkaasta rauhoittavan määrästä. Muuten olo on ollut ihan hyvä ja pahoinvointiakaan ei ole liiemmin ollut kun varaudun pahoinvointilääkkein. Toivottavasti jatko sujuu yhtä hyvin!

Hoitaja kyllä oli sitä mieltä että voin alkaa odotella tukan putoamista.. Peruukkiresepti laitettiin jo työn alle ja aion käydä hankkimassa mielettömät pitkät aitohius-kiharat joita voi stailata ja käsitellä mielensä mukaan. Tilasin myös muutaman kivan pipon ja snapbackin! Lisäksi rusketuksen ylläpito on nyt kuulemma varmistettu talven ajaksi, sillä hoidon saaminen on vähän kuin kävisi solariumissa päivittäin, heh hee!

Throwback Thursdayn kunniaksi, kyllä sinapinkeltainen on sitten niin mun väri! (Kuva on sairaalasta parin viikon takaa, vihainen lintu mätkimässä kasveja kuonoon!)

Terkuin, Sädehoito-harrastaja

Ps. Eihän se seuraava päivä ollut sitten enää yhtä mukava, ja taksikuski sai paluumatkalla pysähtyä pariin otteeseen tien viereen että tämä neiti sai vähän lannoittaa penkkaa.. Noh, onneksi on viikonloppu ja pari päivää vapaata hoidoista!