Päivä 3

Tämän kirjoittelin eilen mutta sitten tulikin vierailijoita niin en ehtinyt julkaista, lopussa edit tämän päivän olotiloista.

-------------------------

Huomenta syöpäpolilta, täällä nyt kolmatta päivää pukkaa ainetta suoneen. Viime yönä oli niin kova tinnitus korvissa ettei meinannut unta saada.. Olo on ollut melkoisen ok mutta tänään huomaan että väsymys alkaa hiipiä esiin. Ensi viikon olen kotona, sytoja seuraa matalasoluvaihe jossa varsinkin valko- ja punasolut sekä hemoglobiini ovat matalalla. Infektioriskin takia ei siis sovi töihin tai treeneihin mennä. Alan pistellä itse huomisesta alkaen valkosolujen kasvutekijää, joka kuulemma kyllä sitten myös tuntuu mukavina luukipuina. Mutta täytyy ajatella että se on sitten sitä positiivista kipua joka tarkoittaa että solut kasvavat, samoin kuin se treenin jälkeinen seuraavan päivän lihaskipu (ai että se on muuten mukava kipu!).

Osastolla olen lisäkseni huomannut myös toisen nuoren tytön ja pojan. Pojan kanssa olen jutellutkin ja on kyllä kivempi höpötellä omanikäisten kanssa, mutta tietysti olisi mukava ettei meitä nuorempia täällä olisi lainkaan. Huomaan että monilla vanhemmilla ihmisillä mentaliteetti on vähän sellainen että "noh johan tästä joutaa, elämä on eletty ja jos se on tämä joka minut vie niin selevä homma."

Eilen oli ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä, pääsin eroon tipasta pariksi tunniksi juuri ystävieni ja perheeni vierailun aikaan, joten kävimme tyttöjen kanssa hakemassa kahviosta jätskit ja menimme syömään ne ulos aurinkoon. Olin pyytänyt tytöiltä värityskirjaa ja värikyniä koska luin jostain että värittäminen auttaa ahdistukseen. Odotin Disney-prinsessakirjaa mutta tytöt olivatkin löytäneet kirjan nimeltä "Väritä itsellesi mielenrauhaa", joka sisältää toinen toistaan yksityiskohtaisempia värityskuvia, paljon esim. kukkia, lehtiä ja mandala-aiheita. Tosin en ihan vielä näissä tuohon mindfulness-tilaan pääse, ennemminkin värittäminen aloittaa poukkoilevan ajatusprosessin mutta ei kai sekään pahasta ole, on kuitenkin kaikennäköistä käsiteltävää pään sisällä. Olen saanut olla omassa huoneessa jossa kyllä toisaalta hiljaisuus käy tylsäksi mutta toisaalta sain eilen rauhassa kuunella musiikkia ilman kuulokkeita piirrellessäni. Michael Bublén It's a Beautiful Day soi jostain syystä mielessä eilen aamulla. :)

Hyviäkin uutisia on: jenkeistä määrätyt lääkkeet ovat toimineet, jihuhuu, osa kasvaimista on pienentynyt ja osa muuttunut selvempireunaisiksi. Suomessa lääkärit alun perin sanoivat että nyt tähdätään vain kasvun pysähtymiseen. Ähäkutit! Muutenkin täällä on muutama lääkäri ja hoitaja suhtautunut nihkeästi jenkkien lausuntoihin tai ylipäätään siihen että lähdin Jenkkeihin. Terapeuttini totesi että joillekin lääkäreille ottaa itsetunnon päälle myöntää etteivät tiedä jostain asiasta paljoakaan tai etteivät tiedä miten pitäisi edetä. Toiset taas kiittelevät että onpa hienoa kun on ollut mahdollisuus sinne lähteä ja hyvä kun löysivät sen biologisen lääkkeen. Onneksi suurin osa lääkäreistä kuitenkin on käynyt tässä hyvää keskustelua edelleen Jenkkien suuntaan kysyen konsultaatiota joka vaiheessa, ja hoidothan toteutetaan täysin Bostonin ohjeiden mukaan.

Makuaistista ei ole juuri tietoa, eilen se oli vielä jokseenkin ok. Paino heittelee miten sattuu, eilen oli kahdessa päivässä tullut nelisen kiloa lähtöpainosta, yöllä oli taas pudonnut, vain 1.4kg lähtöpainon yläpuolelle. Eipä kumma kun jotain nestettä menee koko ajan, ja lisäksi AH PARAS KAVERINI KORTISONI (lovelovelove) on liittynyt taas lääkelistalle. Estää pahoinvointia ja pilkkoo soluja, kuulemma. Noh kotijaksossa ei ole kortisonista toistaiseksi mainittu joten toivon että se on vaan hoitojen aikainen suoja.

Tässäpä tunnelmia Meikusta:

Näkymiä osaston parvekkeelta

Kauppiksesta ne lahjakkaimmat kuvataiteilijat tulee!

Emmäkestä mitä oli löytynyt arkistojen kätköistä :D Tästä aikaa kymmenen vuotta

------------------------

Päivä 4: Onneksi kävin eilen kaupassa, tänään nimittäin tuntuu siltä että elefantti on päättänyt istua rintakehän päälle. Lisäksi posket ovat yhtä pinkit kuin tukka, ja käsivarret sekä rintakehä alkavat pukata ihottumaa. Päätä, korvia ja poskionteloita särkee, korvissa tinnittää niin kuin olisi kuitenkin siellä Madonnan konsertissa ollut, minne ylilääkäri kielsi infektioriskin takia tällä viikolla menemästä. Suu on aivan rikki, ei ihmekään että monilla menee tästä ruokahalu. Onneksi hain paljon marjoja ja hedelmiä, pakkosyötän itselleni smoothieita joiden syöminen on hieman helpompaa. Kuume oli pakko mitata kun en osaa tällaisena ensikertalaisena sanoa mikä kuuluu asiaan ja mikä ei. 36.5, jess, ei hätää. Ja hei, ei enempää kortisonia, jihuu!

Onneksi on sarjoja ja kirjoja, näillä mennään tämä päivä. Ja tämähän kaikki vaan tarkoittaa sitä että myrkyt toimivat niin kuin niiden kuuluu.