Squats are like life

Pääsiäisenä ajelimme Tahkolle siskojen sekä ystävien kanssa. Matkasta jäi käteen hyvien muistojen lisäksi hirveä flunssa. En ole ollut syöpään sairastumisen jälkeen kertaakaan perusflunssassa, kaikki infektiot ovat olleet seurauksia hoidoista, ja vieneet olotilan suoraan nollasta sataan. Nyt olin koko viikon sairaslomalla kotona. Vaikka se sinällään oli tervetullutta koska henkinenkin jaksaminen on taas töissä koetuksella, niin kyllä ärsytti aivan suunnattomasti sairastaa tällaista ’vaan-flunssaa’. Ihan turhaa. Olinkin melko huono sairastaja ja puuhailin kaikenlaista viikolla, mikä ei yhtään ainakaan helpottanut tautia.

Flunssan takia jäivät sitten kaikki viime viikon treenitkin välistä. Se ottaa eniten päähän. Viikkoon kuuluu tällä hetkellä 2-3 kiinteää treeniaikaa ja sitten se mitä itse jaksaa lisäksi tehdä. Hommasin pitkästä aikaa salikortinkin, mutta ei siellä ole paljoa tullut käytyä, parista syystä: Suurin ongelma treenaamisessa ovat nykyään järkyttävät lihaskrampit joita Erivedge aiheuttaa. Välillä herään yöllä siihen että tuntuu kuin joku vetäisi puukkoa pohkeeseen, ja jumpatessa alkaa aina (siis AINA) vetää suonta jalanpohjista. Monet venyttelyasennot ovat olleet aivan no-no. Siksi olen keskittänyt kiinteät treeniajat aamuun kun lihakset ovat vielä niin sanotusti tuoreet yön jäljiltä. Mutta salille kun on pari kertaa mennyt töiden jälkeen, on saanut lähteä ison ketutuksen kera kesken tunnin. Toinen syy on uteliaat katseet. Kun asuu Helsingin keskustassa, sekaan mahtuu kaikenlaista treenaajaa ja ’treenaajaa’. Etenkin monet naiset katsovat uteliaina pipo päässä treenaavaa kaljua. Pitäisi todeta että sen kun katsovat, ei kiinnosta, mutta kyllä se kiinnostaa, ja häiritsee treeniä.

Aamutreenini sisältävät kerran viikossa tunnin fyssaritreenin sekä uudemman lajivaltauksen, olympiapainonnoston. Fyssarini Juho Helsinki Core Trainersilta on aivan huikea tyyppi, osaa lukea sekä fyysistä että psyykkistä kuntoani kuin avointa kirjaa. Lisäksi kyseenalaiset huumorintajumme osuvat mahtavasti yksiin, mikä tekee treenaamisesta myös hauskaa. Puolitoista vuotta sitten kun aloin käydä Corella, lähdettiin siitä että nilkkani olivat niin lukossa etten saanut kunnolla polvia koukkuun kun kantapäät nousivat ylös. Ja jos olisin kyykkyyn päässytkin, niin en ainakaan suoriutunut sieltä omin voimin ylös, kiitos kaiken lihaskadon. Nykyään hoidetaan edelleen paljon tasapainoasioita, kehon liikkuvuutta ja varsinkin vasemman puolen koordinaatiokykyä, johon leikkaus jätti oman jälkensä. Sen lisäksi treenataan eri lihasryhmiä ja kiinnitetään paljon huomiota oikeaan tekniikkaan ja oikeiden lihasten aktivoitumiseen. Corella viihdyn myös koska siellä kukaan ei tuijota, kaikki ovat kuin suurta yhteisöä.

Ja sitten se painonnosto. Jaa minä kukkakeppi vai? Perheessäni on useita triathlonharrastajia vanhemmista siskoihin. He olivat jo aiemmin löytäneet painonnoston osaksi treeniä lukuisten muiden triathlonharrastajien tavoin. Itse tutustuin Tempaus-Areenan (ja lajin) isähahmoon Masaan vuoden 2014 kesällä kun olin seuraamassa triathlon-kisoja Joroisissa. Istuin helteisessä bussissa siirtymässä uintipaikalta seuraavalle vaihtopaikalle, kun Masa istui viereeni. Elokuusta alkoikin painonnostajaurani Tempaus-areenalla. Nykyisin meillä on perheen yhteistreeni joka tiistaiaamu kello seitsemän (hyi, aiemmin minua ei olisi saanut mistään hinnasta tuohon aikaan edes ylös sängystä).

Nollalihaksilla alkoi kuitenkin välillä kivinenkin painonnostajan taival. Reilu vuosi Tempaus-areenalla on ollut vuoristorataa ja tuonut eteen sekä onnistumisia että takapakkeja. Sen verran huomaan edistymistä kuitenkin paidanhihoista ja housunpunteista, että harmittaa kun ei tullut otettua ennen-kuvia..

Samalta kyykkäämältä päätimme Masan kanssa ilmoittautua kesän 2016 Joroisten Finntriathlonille joukkuepuolimatkalle, minä juoksijana ja Masa pyöräilijänä. Uimariksi saimme jallitettua erään areenalla viihtyvän näyttelijä-koomikon. Tavoitteenamme on olla maalissa ennen pimeää (esimerkiksi oma juoksukilpailuhistoriani käsittää peräti yhden Helsinki Midnight Runin parin vuoden takaa), ja kesällähän pimeä tulee tunnetusti melkoisen myöhään.. Että semmoiseenkin piti lupautua sitten..!

Tällä viikolla olisi alkanut Coren lyhyt juoksuvalmennus joka tähtää Team Rynkebyn hyväntekeväisyysjuoksuun (juoksun tuotot menevät lasten ja nuorten syöpäyhdistykselle Sylva ry:lle, eli jos olet Helsingissä niin osallistu!). Kismitti aivan silmittömästi että flunssan takia ensimmäinen treenikerta meni sivu suun.. Myös itse juoksutapahtuma jää valitettavasti välistä ystävien häiden takia. Mutta parille juoksuvalmennukselle pääsen onneksi mukaan, ja niistäkin menee osallistumisten tuotto samaan osoitteeseen.

Huomenna alkaa muuten Suomen ensimmäinen Fuck Cancer –viikko. Mutta siitä lisää sitten.

Lähde: Beast Motivation