Teräsnaisella on asiaa

Täällä taas! Tässäpä teille maratonpostaus, olkaa hyvät!

Pahoittelen ihan luvattoman pitkää taukoani blogista. Niinhän siinä sitten kävi että hoitojen loppumisen jälkeen loppui myös energia. Olin psyykannut itseäni niin voimakkaasti läpi sädehoitojakson, että sen päättyessä olivat voimat aivan lopussa. Tästä seurasi melko totaalinen psyykkisen jaksamisen romahdus, jota siivitti vielä helmikuussa saatu keuhkoinfektio. Nämä infektiot ovat kuulemma yleisiä säde- ja kemoterapiaa saaneilla potilailla. Minut tauti passitti takaisin sairaalaan; käytännössä olin kipeänä koko helmikuun ja kärsin 39 asteen kuumeesta. Lisäksi tauti aiheutti infektioanemian joka vei loputkin voimat. Myös kortisonilääkitys, josta olin päässyt eroon paria viikkoa aikaisemmin, aloitettiin uudestaan. Olin jotenkin ajatellut että sitten kun hoidot ovat ohi niin olo kohenee nopeasti ja koko homma on hetkessä paketissa, mutta eihän se sitten ihan niin toiminutkaan. Pettymys oli valtava ja psyykkinen kuorma tuntui aivan hurjan raskaalta kantaa.

Syön edelleen antibiootteja estolääkityksen omaisesti, mutta muuten keuhkoinfektiosta ei ole enää jälkiä. Pitkän aikaa pelkkä portaiden nousu kotona aiheutti niin pahan hengästymisen että portaiden yläpäässä oli pakko istua hetki tasaamassa hengitystä. Tämä esti sitten tietysti pitkän petijakson aikana totaalisesti laskeneen fyysisen kunnon kohottamisen. Onneksi tauti kuitenkin väistyi ja pikku hiljaa oli mahdollista aloittaa myös kuntoilua uudelleen. 

Olen nyt käynyt jo muutaman kuukauden ajan fysioterapiassa neurologisiin potilaisiin erikoistuneessa TT-Fysiossa. Terapian tarkoituksena on lähinnä tasapainon parantaminen ja syvien lihasten aktivointi. On minut laitettu myös muun muassa trampoliinille, mikä pelotti hurjasti aluksi, ajattelin että tuosta tulee varmasti paha olo kun aivot hölskyvät suuntaan jos toiseen.. Reilu viikko sitten fyssarini komensi minut juoksumatolle. Oli mahtavaa huomata tasapainon parantuneen sen verran että juokseminen onnistui (kuten muistatte niin joulukuussa muutama juoksuaskel johti tikkeihin ja hampaan korjaukseen..). Olenkin käynyt nyt aktiivisesti juoksulenkeillä, vaikka helppoa se ei ole ollut. Juoksukuntoa ei ole nimeksikään ja lenkkeily menee lähinnä tyylillä "30m juoksua - 30m kävelyä - 30m juoksua ..." Mutta pikku hiljaa kunto kohenee ja tavoitteeni on juosta vähän pidempi matka joka lenkillä.

Vähän aikaa sitten keksin että pilates tai jooga voisivat olla minulle hyviä liikuntamuotoja. Erityisesti pilates tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta; huonoon tasapainooni vaikuttavat varmasti myös lääkityksen ja pitkän petiajan heikentämät syvät lihakseni, ja tähän pilates voisi olla oiva apu. Lisäksi pilates on sopivan rauhallista liikuntaa, koen vielä helposti pahoinvointia sykkeiden noustessa liian korkeiksi. Tänään olin sitten ensimmäisellä pilatestunnilla Flow Pilateksen ihanan Emmin yksilöohjauksessa. Pilatesharjoitukset toivat paljon kaivattua rentoutta ja liikkuvuutta hartian seudulle ja selkään (leikkauksen yhteydessä pään ja niskan lihaksia revittiin pois alta, ja selkä on ollut viime aikoina aivan totaalisen jumissa). Perjantaina uusi harrastukseni jatkuu ryhmätunnin muodossa.

Huhtikuussa sain hyviä uutisia: magneettikuvani olivat puhtaat, hoito oli tehonnut ja kasvain poissa! Tulosten odottaminen oli yhtä henkistä tuskaa, jännitin ja pelkäsin hurjasti. Ajatus siitä että joutuisin uudestaan hoitoihin, mahdollisesti sädehoitoa rankempaan kemoterapiaan, tuntui kamalalta. Onneksi vihulaisesta ei kuitenkaan näkynyt merkkiäkään! Kortisonista olen myös vihdoin päässyt eroon ja tukkakin on ihan viime aikoina alkanut kasvaa kohisten. Pakkasin jo ahdistavaksi käyneen peruukin laatikkoon ja toivon ettei siihen tarvitse enää ikinä koskea! Kauan hiussuomuilla kyllä kesti aktivoitua. Posket ovat myös alkaneet kaventua ja kortisoniturvotus laskea vartalosta. Toinen kierros kortisonia keuhkoinfektion yhteydessä aiheutti kuitenkin hienot lilat raskausarvet.. Lisäksi ihoni on hoitojen ja lääkkeiden jäljiltä kalpea ja paperinohut - jokainen suoni kuultaa läpi ja aurinkovoiteeni suojakerroin on +50. Tänä kesänä en tule rusketusta saamaan luonnollisin keinoin eikä auringossa juuri uskalla olla, mutta tilasin hienon isolierisen aurinkohatun suojaamaan kesän paahteelta! 

Tukkaa pukkaa!

Tässäpä viimeisimpiä kuulumisiani, viime aikoina olo on sekä fyysisesti että psyykkisesti kohentunut valtavasti, ja vihdoin alkaa tuntua siltä että elämä voittaa! :) 

terkuin,

Ei-aina-niin-teräksinen Teräsnainen

OHI ON!

En luonnollisestikaan tiedä miltä intistä pääseminen tuntuu, mutta jos se on vähääkään sinne päin kuin mikä fiilis itselläni on nyt, niin tunne on ihana! Viime viikot ovat olleet kyllä henkisesti todella raskaita, vaikka niihin on mahtunut paljon mukavia tapahtumia kuten rentouttava joulu, tyttöjen pyjamabileet ja aivan mahtava uuden vuoden aatto. Henkinen väsymys oli kuitenkin jo kova, kun hoitoja on takana niin pitkä aika. Alkoi todella olla sellainen tunne että nyt en jaksa enää YHTÄÄN.

Huomenna on sitten viimeinen kerta sädehoitoja, ja tänään minulla oli loppulääkäri. Jännitti niin paljon että oli ihan paha olla..! Tästä ainakin ensimmäinen vuosi eteenpäin tilannetta seurataan 3 kuukauden välein magneettikuvilla, mikä loi kyllä mukavan turvallisuudentunteen. Aiemmin olo oli vähän sellainen että nytkö sitä sitten ollaan ja pärjätään yksin (vaikka todellisuudessa tietenkään asia ei olisi ollut näin vaikkei ihan kolmen kuukauden välein syynättäisikään).

Katalan kortisonin vähentäminen alkaa askelittain torstaina. Lopettaminen täytyy tehdä pikkuhiljaa jotta omat munuaiset ehtivät menoon mukaan. Käytännössä tämä tapahtuu parin viikon aikana, ja 23. päivä olisi tarkoitus olla kortisonivapaa, mikäli vain labrat tuona päivänä näyttävät että kehon oma tuotanto pelaa. En millään malta odottaa, sillä tällä hetkellä kasvot ovat kuin joulunajan tutussa klassikkosarjassa seikkailevalla Lumiukolla (tänä jouluna sarjasta oli muuten ilmestynyt jatko-osa, Lumiukko ja lumikoira..!). Positiivista on se että päälaki kasvaa jo pientä vauvahaituvaa, tukka lähti loppujen lopuksi länteittäin js muun muassa ohimoille jäi hiusta.

Perustin blogini 5.11. eli tasan kaksi kuukautta sitten. Sen jälkeen te olette lukeneet sitä jo yli 11 000 kertaa..! Aivan käsittämätöntä, en voi kyllin arvostaa teidän kaikkien tukea! KIITOS siis kaikille mukana eläneille ihanille tsemppareille! Kunhan energiat vähän palautuvat, niin haluaisinkin järjestää teille bileet teemalla "Elämä on ihmisen parasta aikaa" (okei myönnettäköön että kyseisen teeman taitaa olla alun perin keksinyt Matti Nykänen..). Hoidan jonkun kivan paikan, Venuun pojat ovat jo lupautuneet auttamaan, ja esiintyjäkaartiakin on jo vähän pohdinnassa.. ;)

  

Edit: nyt kun hoidoista on kulunut muutama päivä, niin kaikki stressi ja ahdistus jota on pitänyt sisällään, alkaa selvästi purkautua. Olo on ollut välillä hyvinkin jännittynyt ja levoton, mutta uskoisin että se tästä pikkuhiljaa rauhoittuu kun aika kuluu. Sitä on niin tsempannut ja sanonut itselleen että täytyy jaksaa, eikä muuten olisi jaksanutkaan, mutta nyt sitä sitten selvästi antaa itselleen periksi ja antaa vaan tunteiden tulla. Tällainen välivaihe siis tällä hetkellä, onneksi psykoterapia jatkuu kaksi kertaa viikossa, se on iso henkinen tuki ja apu. Ja on vaan muistettava että pikkuhiljaa elämä voittaa!

Hauskaa muuten, ystäväni Djingis huomasi että Googlen kuvahausta hakusanalla 'Teräsnainen' löytyypi nykyään melko alkupäästä meikäläisen pärstä. :)

Thinking of inking

Maanantaina alkaneet buusterihoidot ovat sujuneet mukavasti, hoitoaika on pienentynyt murto-osaan ja sain luvan repiä pois kaikki kohdistustarrat lukuunottamatta yhtä ylävartalon merkkiä jonka alla sijaitsee tatuointipiste. Ette voi kuvitellakaan mikä vapauden tunne näinkin pienestä asiasta seurasi! Alkaa tuntua siltä että hetkinen, tämähän on oikeasti kohta ohi?! Lisäksi sain alkaa vähentää kortisonilääkitystä kun rankaa ei enää säteilytetä. Pahoinvointia ei ainakaan toistaiseksi ole lääkityksen vähentämisen seurauksena tullut, toivottavasti jatko menee yhtä hyvin!

Sitten vähän kevyempään aiheeseen, nimittäin tatuointeihin.  Kuten maailmankuulu yhdysvaltalainen tatuointiartisti Kat Von D on todennut:

“I am a canvas of my experiences."

Otin ensimmäisen tatuointini syyskuun alussa Legacy Tattoossa (tekijänä Kristian). Olin miettinyt tatuointia jo useamman vuoden ajan, sillä aiheeni oli minulle todella tärkeä ja merkityksellinen: vuotta nuorempi sisareni Essi kuoli tapaturmaisesti ollessamme pieniä, ja olin jo pidemmän aikaa halunnut tatuoida itseeni muiston hänestä. Tiesin että aihe on sellainen jota jaksan ja haluan kantaa mukanani loppuelämäni, mutta idea toteutuksesta eli ja muuttui monen vuoden ajan. Lopulta päädyin tatuoimaan Essin nimen ranteeseeni braille-aakkosin eli sokeainkirjoituksella. Näin teksti ei ole suoraan kaikkien luettavissa vaan voin kertoa sen merkityksestä itse niin halutessani (paitsi että nyt paljastin sen teille kaikille täällä, heh heh..). Lisäksi teksti oli kirjoitettuna mielestäni kaunis ja symmetrinen. Tatuointikokemukseni Legacyssa oli todella positiivinen, sen lisäksi että palvelu oli asiantuntevaa, se oli myös ihanan positiivista ja huomioonottavaa. Äitini oli sitä mieltä että Essi on nyt sitten ollut minulla mukana suojelusenkelinä tämän sairauden ajan.

Sairauteni kokeminen on herättänyt tietenkin halun uuteen tatuointiin. Paikkavalinta tuntuu luonnolliselta; yläselkään leikkausarven alle (arpeni ylettyy niskasta hieman hiusrajan alapuolelta ylös kalloon ja on reilut 10 senttiä pitkä). Pidän paljon old-school-tyylistä ja haluaisin tällä tyylillä tehdyt kehykset, joihin istutettaisiin myös syöpänauha. Se voisi olla itse asiassa rusetti jonka nauhat punoutuvatkin ristiin muodostaen syöpänauhan (ks. kuva alla). Haluan että tatuointi on mustavalkoinen ja yksinkertainen, lähinnä siis ääriviivoja. Mutta haluaisin kuitenkin säilyttää mahdollisuuden lisätä tatuointiin joskus väriä jos siltä tuntuu. Lisäksi kehyksien sisälle haluaisin lainauksen biisin sanoista, päällimmäisenä mielessä on ollut Regina Spektorin biisi 'Hero', jossa lauletaan: "I'm the hero of the story" (biisi jatkuu sanoin "don't need to be saved"). Toinen itselleni merkityksellinen kappale viime aikoina ja jo ennen sairauttani on ollut Alicia Keysin 'Brand New Me', joten tuon kyseisen laulun nimeä olen myös tatuoinnin tekstiksi ajatellut. Kolmas paljon kuuntelemani biisi on ollut Ingrid Michaelsonin 'Keep Breathing'. Tästä biisistä olen miettinyt tekstiksi niin ikään sen nimeä tai sitten pidempää pätkää: "All we can do is keep breathing". Oheisen kuvakollaasin viimeisessä ruudussa on näyte fontista, haluaisin siis hyvin yksinkertaista konekirjoitusfonttia.

Tässä siis kuvia ideastani, lopullisen suunnittelun ja toteutuksen saa tietysti tehdä tatuoija! Mitä mieltä olette ideasta, löytyykö kehitysehdotuksia tai mielipidettä quote-vaihtoehdoista? :)

(Kuvien lähteet täällä)

Ja lopuksi:

“My body is my journal, and my tattoos are my story."

- Johnny Depp

James Allen ja positiivinen ajattelu

Jotta tämä elämä ei olisi ihan liian helppoa, niin päätinpä sitten kaatua viikonloppuna naamalleni. Tuloksena paikattu etuhammas ja tikattu huuli, sekä sellainen asfaltti-ihottuma että kera tämän kaljun pään ja kortisoniaknen lopputulos muistuttaa lähinnä mukiloitua 15-vuotiasta poikaa.. Noh tulipa taas muistutus kantapään kautta että oma tasapaino ei ole sellainen kuin sitä vanhastaan muistaa. On kyllä yllättävän hankalaa tämän ikäisenä ymmärtää sitä kun oma kroppa ja koordinaatio eivät toimi niin kuin on tarkoitus. Sitä haluaisi vaan vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä juoksemaan..! Lisäksi hoitokoneeni oli maanantaina rikki, joten TJ-laskuri pysähtyi päiväksi ja tällä hetkellä viimeinen hoitokerta on 8.1.

Tietysti homma on nyt sitten harmittanut alkuviikon, ja olen kokenut kovasti syyllisyyttä tästä asiasta. Vaikka turhahan se on enää jossitella. Tämän pienoisen masennuspuuskan kourissa totesin että olisi hyvä palautella mieleen erästä kirjaa jonka luin vuosi sitten. Kirja on James Allenin Ajatuksen voima, alkuperäiseltä nimeltään As a Man Thinketh. Kirja on julkaistu alun perin vuonna 1902, ja vaikka sen kirjoitussävy on välillä melko vanhahtava ja raamatullinen, niin kirjan perusajatukset ovat edelleen erittäin ajankohtaisia:

"Sanonta 'mitä ihminen ajattelee, sellainen hän on' kuvaa täydellisesti ihmisen koko olemuksen ja on samalla niin kattava, että se kuvaa myös hänen elämänsä jokaisen tilanteen ja olosuhteen. Ihminen on sananmukaisesti sitä, mitä hän ajattelee, joten hänen ajatuksensa ja luonteenlaatunsa on täydellinen lopputulos kaikista hänen ajatuksistaan."

Olemme siis yhtä kuin mielessämme tuottamamme ajatukset. Ne muokkaavat ja rakentavat sen mitä olemme, ja ilo tai kärsimys ovat lopputulosta omasta ajattelutavastamme. Koska olemme itse omien ajatustemme herroja, muokkaamme itse oman luonteemme mutta myös ulkoiset olosuhteemme, ympäristömme sekä kohtalomme. Eli olemme itse täysin vastuussa siitä, mitä haluamme olla ja millaiseksi haluamme elämämme rakentaa.

"Ajatus ja luonteenlaatu ovat yhtä. Koska luonteenlaatu ilmentää itsensä vain ympäristön ja olosuhteiden kautta, ihmisen ulkoiset olosuhteet tulevat aina olemaan harmoniassa hänen sisäisen tilansa kanssa. -- Se tarkoittaa sitä, että nuo olosuhteet ovat läheisessä yhteydessä omiin ajatuksiin, jotka ovat juuri tässä hetkessä elintärkeitä hänen kehitykselleen."

Ihminen on jatkuvasti kehittyvä olento ja juuri siinä tilanteessa missä hän on, jotta hänellä olisi mahdollisuus oppia ja kasvaa. Olemme ulkoisten olosuhteidemme vankeja juuri niin kauan kuin uskomme olevamme näiden olosuhteiden luomia olentoja. Todellisuudessa ne eivät määritä meitä, vaan vain paljastavat meille asioita luonteestamme ja sisäisestä ajattelutavastamme. Sekä miellyttävät että epämiellyttävät ulkoiset olosuhteet on luotu meitä opettamaan; ihminen oppii sekä kärsimyksestä että nautinnosta.

"Ihminen ei vedä puolensa sitä mitä hän haluaa, vaan sitä mitä hän on. -- Ihminen luo itse omat olosuhteensa, tosin melkein aina tietämättään. Vaikka ihminen pyrkiikin hyvään päämäärään, hän jatkuvasti estää sen toteutumisen mahdollisuuksia ajatuksilla ja tahtotiloilla, jotka eivät ole harmoniassa tavoitellun päämäärän kanssa."

Ulkoisia olosuhteita ja lopputuloksia vastaan taisteleminen on siis turhaa, jollei ihminen ymmärrä että todellisuudessa nämä muutokset lähtevät omasta ajattelusta. Olemme usein innokkaita kehittämään olosuhteitamme mutta haluttomia kehittämään itseämme, jolloin helposti juutumme paikoilleen. Luulemme, että ajatukset on helppo pitää salassa, mutta todellisuudessa niistä muokkautuu hyvin nopeasti tapoja, joista taas muotoutuu olosuhteita. 
Emme voi suoraan valita olosuhteitamme, mutta voimme valita ajatuksemme! Näin ollen voimme epäsuorasti vaikuttaa ulkoisiin olosuhteisiimme. Ihminen, joka ei pelkää asettaa itseään alttiiksi, ei koskaan epäonnistu tavoitteensa saavuttamisessa. Ihmisen on siis tarkkailtava, säädeltävä ja muunneltava ajatuksiaan sekä huomioitava niiden vaikutukset itseensä, toisiin ja omaan elämäänsä. Tärkeää on  syy-seuraussuhteiden löytäminen, kärsivällinen harjoitus ja kokemusten (pienetkin arkiset tilanteet) hyväksikäyttäminen.

Itse olen löytänyt näistä ajatuksista paljon viisautta ja voimaa elämän vaikeissa tilanteissa, ja uskon niiden olevan hyödyllisiä aivan jokaiselle ihmiselle. Kirjan kantava teema pätee niin elämän suuriin vastoinkäymisiin kuin pieniin stressinaiheisiinkin, ja toivon että niistä on hyötyä myös teille! Turha siis syyttää muita, kun muutos lähtee todellisuudessa omasta itsestä! Itse kirjassa on muuten kokonaisuudessaan vain reilut 80 sivua, eli sen lukee hetkessä.

Terkuin,

Teräsnainen 

Puolivälin ihanuus

Tänään koitti elämäni jatko-osan prologin (joksi näköjään näin runollisesti olen päättänyt tätä hoitojaksoa kutsua) odotettu ja pelätty puoliväli. Se tarkoitti sitä että hoidon jälkeen astelin stressaantuneena lääkärin luokse kuulemaan välituomiota hoitojen edistymisestä. Onneksi kaikki näyttäisi sujuvan suunnitelmien mukaan, eikä hoitoihin ole tällä hetkellä tarpeen tehdä muutoksia. Näin ollen hoitokertoja on nyt jäljellä 5+10, eli viikko vielä koko keskushermoston sädetystä ja sitten kaksi viikkoa pään alueen 'boosteria'. Vapaudut sädehoitovankilasta -päivä on siis näillä näkymin 7.1.!

Nyt kun hoitojen aloituksesta on kulunut kolme viikkoa, kaikennäköiset sivuoireet alkavat olla havaittavissa. Itselleni eivät erilaiset syöpähoidot ja niiden sisältö olleet mitenkään tuttu asia etukäteen, joten ajattelin sädehoitojen osalta jakaa mietteitäni myös teille. Ensimmäinen ja ikävin sivuoire on tuo kuuluisa pahoinvointi, joka johtuu siitä että hoito turvottaa kudoksia. Pään alueen kudokset eivät kuitenkaan pääse kallon takia turpoamaan samalla tavalla kuin muut kehon kudokset. Tätä hoidetaan kortisoni- ja pahoinvointilääkityksellä, ja ihan hyvänä olenkin saanut niillä olon pidettyä. Kortisonin tuloksena kasvot ovat pyöristyneet (ilmiötä kutsutaan 'kuukasvoiksi'), ja pahemmanlaatuinen myöhäismurrosikä iskee päälle. Se miltä joskus teininä säästyin, näyttää nyt ottavan valtaa. Hoitojen seurauksena taas iho ohenee ja kuivuu aivan koppuraksi, ja jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen sain ohjeen alkaa rasvata itseäni kokonaisvaltaisesti Bepanthenilla. Tämäpä vasta kombinaatio, koska sehän sitten tarkoittaa sitä että kortisoninäppylät eivät parane ollenkaan.

Kaikki nopeasti uusiutuvat solut menevät lepotilaan, joten tukan lähtö on se eniten sopeutumista vaativa sivuvaikutus. Kyllä tuli itku kun maanantaina ennen suihkuun menoa harjasin päätä ja hiukset putosivat yhtenä isona tupeena lavuaariin. Katselin peilikuvaani ja mietin että olenko tuo muka minä. Että nytkö sitten todella näytän pieneltä syöpäpotilaalta. Illalla kuitenkin ihana terapeuttini sai tämänkin ajatuksen kääntymään päässäni oikein päin; hiustenlähtöhän johtuu nimen omaan saamastani hoidosta, ei itse taudista. Eli se tarkoittaa että hoidot toimivat, ja hiustenlähtöhän on väliaikaista. Jännittyneenä odotan minkä väriset ja mihin suuntaan taipuvat hiukset päästäni alkavat kolmen viikon päästä puskea. Olen nimittäin kuullut että ne saattavat olla aivan erilaiset kuin lähtötilanteessa, mutta yleensä tukka kasvaa takaisin tuuheana ja todella hyväkuntoisena.

Ensi kesänä on kuulemma myös turha haaveilla kunnon rusketuksesta koska iho on nyt niin kovalla koetuksella. Mutta onneksi väriä saa purkista! Ja turvallisempaakin se on. Silmien takaosan säteilyttäminen aiheuttaa jonkin verran arkuutta, ja myös äänihuulet tuntuvat olevan koetuksella. Ääni kuulostaa hypänneen oktaavin korkeammalle ja väsyy helposti. Kurkku tuntuu myös usein hoitojen jälkeen kuumottavalta, mutta tätä hoidan popsimalla kylmiä marjoja, jääpaloja sekä mehujäitä.

Huomenna olen menossa moikkaamaan ihania Hartwallin työkavereita, joita onkin ollut jo ikävä! Kodinhengettärenä leivoin heille  omenapiirakkaa iltapäiväkahveja varten. Lauantaina suuntaamme perheen kanssa Ylioppilaskunnan laulajien perinteiseen joulukonserttiin Johanneksen kirkkoon, ja siitä jatkan vielä ystäväni valmistujaisiin. Tiistaina kävin ostamassa itselleni uuden tukan H. Kuokkasen peruukkiliikkeestä, joka on palvellut Helsingissä jo vuodesta 1921 ja tekee peruukkeja muun muassa kansallisteatteriin. Peruukki sovitettiin ja ommeltiin pään malliin odottaessa, ja liikkeen oma kampaaja stailasi peruukin toiveideni mukaan. Halusin vaaleat pitkät hiukset jotta olo tuntuisi peruukissa mahdollisimman mukavalta ja identiteetti omalta. Hiusraja ja jakaus näyttävät todella luonnollisilta, ja jakauksen paikkaa on mahdollista vaihtaa oman toiveen mukaan. Näin ollen olen oikein tyytyväinen uuteen tukkaan! Pikkuveljeni Janne kokeili peruukkia ja totesi että "jaahas, tältäkö siis tuntuu olla nainen?!" Heh hee, vielä muutama vuosi niin poika oppii kyllä että meissä naisissa taitaa olla muutakin kestettävää kuin pitkä tukka..

- 
Puolivälin Superwoman

Mee mökille, äläkä jää kaupunkiin

Torstaina suuntasimme siskojen kanssa Nosturiin Rähinä Liveen. Tänä viikonloppuna on alkanut hiusta pudota oikein reippaasti, mutta onneksi haivenet tajusivat pysyä kiltisti päässä vielä torstain ajan. Tällä hetkellä en uskalla juuri koskea koko päähän, koska pienikin hiusten harominen jättää käteen ison tukun tukkaa.. Olen kyllä lähtökohtaisesti suhteellisen tuuheatukkainen, joten onneksi on vielä mitä pudotella. Ensi viikolla täytyy hankkia sitten ne vaaleat pitkät kutrit!

Illan keikka-asusteet: mustat nahkakengät /DinSko, kaulakoru /.tebian design, nahkainen rannekoru /Tory Burch. Kultamusta "pääpanta" on oikeasti vyö Tiia Vanhatapion Hornblende-malliston mekosta.

 

Olin sopinut Nosturiin valmiiksi joustavan sisäänpääsyn rollaattorin kera ja pääsin oikein jouhevasti hissillä parvelle. Hieman oli kyllä koominen olo liikkua Maukka the Batmobilin kanssa, sillä en ehkä lähtökohtaisesti näytä siltä että tarvitsisin liikkumiseeni apuvälinettä. Jaksoin kyllä seistä todella hyvin, joten Maukka toimi lähinnä henkisenä tukena. Maukka-nimi tulee muuten siitä, että tuo kirkkaanpunainen rollaattorini on oikeasti brändinimeltään Mauno. Olen pohtinut että mitä mieltä olisin nimestä jos olisin itse seniorikansalainen, mielestäni Mauno-niminen rollaattori saisi kyllä oloni tuntumaan entistä iäkkäämmältä ja liikuntarajoitteisemmalta..

Tunnelmia keikalta.

 

Suunnitelmani oli katsoa keikka, heittää siskot taksilla yökerho Namuun jatkoille ja suunnata siitä sitten kotiin, mutta koska olo keikan jälkeen oli edelleen ihan elinvoimainen, päätin liittyä tyttöjen seuraan. Narikka sai illan haastavimman säilytettävän kun jätin Batmobilin heidän hoiviinsa. Pohdin kyllä että pitääköhän baarihenkilökunta koko hommaa huijauksena, tyyppi tulee baariin kera statistiikka-rollaattorin saadakseen sympatiaa ja sitten jättää sen narikkaan..? Noh, minkäs teet! Tilailin baarimikoilta herkullisia alkoholittomia drinkkejä ja fiilistelin pikkujoulutunnelmissa sompailevia ihmisiä. Yhtäkkiä löysinkin itseni poistumasta Showroomista kello 3:15. Mahdoimme olla kyllä huvittava näky haahuillessamme neljän aikoihin rollaattorin kera pitkin Mannerheimintietä taksia huitoen.. Kaikkiaan ilta oli siis oikein onnistunut, kiitos huikeasta keikasta koko Rähinä Crew:lle ja mukavasta baari-illasta siskoille sekä muille mukana olleille tutuille! Lisäksi haluan antaa positiivista palautetta ihanan joustavalle ja huomioonottavalle henkilökunnalle sekä Namun että Showroomin puolella!

Itsenäisyyspäivä sujui yhteiskoomaa viettäen, olo oli väsynyt mutta jälleen kerran erittäin onnellinen. Illalla keskityimme bongaamaan söpöliini-vanhempiamme Saulin kekkereistä. Onnettomat epäonnistuivat kyllä tehtävässään napata minulle kuva itsestään tällingissä Tampereella..! Tänään on vuorossa rentoutumista sekä talvisesta maisemasta ja takkatulesta nauttimista Lohjan mökillä koko perheen voimin. Samalla juhlistamme pikkuveli Jannen 12-vuotissynttäreitä. Päivän tulikoe oli automatka mökille - pisin matkani tähän mennessä leikkauksen jälkeen! Pahoinvointia ei tullut ja ainoa oire oli lähinnä hurja väsymys, niin paljon sitä joutui kuitenkin keskittymään tiehen.

Paljon onnea Janne! 

Mielettömän mudcaken takana on lahjakas leipurikotiapulaisemme.

Illalla on luvassa huikean isi-kokin lohicarpaggiota ja Herefordin luomulihapihviä sekä äitipuolen lime-rahkapiirakkaa. Can't wait! Lopuksi vielä talvisia tunnelmia Hormajärveltä:

 

Ihanaa itsenäisyyspäiväviikonlopun

jatkoa kaikille!

- Mökkiläinen

Teräsnaisen vapaapäivä!

Eihän se hoitojen aloitus sitten niin mukava kokemus ollut kuitenkaan.. Parin ensimmäisen päivän jälkeen iski aivan armoton pahoinvointi, ja viime viikonloppu meni lähinnä nukkuessa.. Tällä viikolla kortisonilääkitystä onneksi säädettiin ja tätä viikonloppua kohden olo on parantunut kohisten. Niinpä päätin eilen heittäytyä villiksi ja poistua ensimmäistä kertaa kotoa Nuottalahden rantaa ja Meilahden sairaalaa kauemmaksi.

Ihana ystäväni Hanski oli keksinyt mainion idean herätellä TuKY-ajoilta tutut PMPJ:t (Turun KY:n PikkuMustat PikkuJoulut) henkiin Helsingin päässä. Päätin että tässäpä mainio tulikoitos lähteä vähän kokeilemaan pään sietokykyä ja harjoittelemaan uudestaan sosiaalista elämää. En jaksanut kuitenkaan ahtaa itseäni mekkoon ja sukkahousuihin kun olo on kortisonin - tuon paholaisen lähettilään - ansiosta ollut viime aikoina lievästi turvonnut. Niinpä sonnustauduin Victoria's Secretin mustaan paljettihaalariin, jolloin olo tuntui mukavalta mutta kuitenkin sopivasti laittautuneelta. Sisko leikkasi viikko sitten tukkani, tunne nyt on uskomattoman kevyt ja helppo! Lyhyt tukka aiheuttaa kuitenkin vielä toistaiseksi pientä identiteettikriisiä peilin ohi kävellessä, joten paljettihaalarin säihkeen lisäksi sonnustauduin vielä glitter-pantaan jonka hiushärpäke-ekspertti Eve oli kaivanut ilokseni laatikoidensa kätköistä. Kompensoin tukan puutetta myös pitkillä irtoripsillä, joista taitaakin nyt tulla meikäläisen tavaramerkki!

 

Ilta oli aivan huikean onnistunut, olin suunnitellut lähteväni kotiin kymmenen aikoihin, mutta enhän sitten tietenkään malttanut.. Oli ihanaa nähdä rakkaita ystäviä ja nauttia muutamasta vapaasta hetkestä ilman ajatusta sairaudesta ja hoidoista. Olin etukäteen varoitellut ihmisiä etten halua puhua syövästäni ja suunnittelin asian mahdollisesti esiin nostaville erilaisia punishmenteja sitsi-henkeen, kuten esimerkiksi karaokea ilman taustanauhaa taikka pöydällä strippausta. 

Lopulta kello 11 tilasin taksin ja painelin kotiin rauhoittumaan. Olin kuitenkin aivan ylikierroksilla illasta ja uni tuli vasta kolmen aikoihin. Eipä tuo kyllä haitannut, olin niin iloinen että ilta sujui mukavasti ja muutamaa sydämentykytystä lukuunottamatta jaksoin oikein hyvin nauttia huikeasta seurasta ja Hanski-emännän mielettömistä tarjoiluista.

Paljon kiitoksia illasta kaikille mukana olleille, fiilis on mitä mahtavin ja ensi viikon hoitoihin on nyt saatu runsaasti ihanaa positiivista energiaa! 

Teräsnaisella onkin jo suunnitelmissa seuraava vapaailta: tulevana torstaina 5.12 olisi tarkoitus valloittaa Nosturi Rähinä Liven merkeissä. Olen jo googlaillut tapahtuman inva-accesseja etukäteen, taidan kuitenkin varalta ottaa Maukka the Batmobilin mukaan mikäli en jaksa seistä koko iltaa. Itsenäisyyspäivä onkin sitten taas vapaapäivä hoidoista, eli tulevalla viikolla on vain 4 hoitokertaa, jihuu!

Ihanaa sunnuntaita

toivottaa onnellinen

G.I. Jane